En nimittäin pärjäisi hetkeäkään ilman kalenteria – tai no, ainakin kokonaisen viikon läpivieminen voisi tuottaa jo hankaluuksia. Kalenteri rytmittää aikataulujani ja ilman sitä tuntuu, että kaikki asiat jäisivät tekemättä, enkä koskaan muistaisi mennä sinne, minne olen luvannut.
Luulen, että kalenterin käyttäjät ovat hyvin erilaisia ja kukin vaihtelee kalenterin käyttötapaansa sen mukaan, mikä elämäntilanne on. Itse esimerkiksi perustin hiljattain yrityksen ja nyt tuntuu, että minulla on kaksinkertainen määrä muistettavaa entiseen verrattuna. Kun tekemistä on paljon, helpot ja itsestään selvätkin jutut uhkaavat joskus unohtua. Tiedän, että joku ajattelee ehkä nyt, että mitä sitten. Tarkoitan itsestään selvillä asioilla sellaisia juttuja kuten esimerkiksi siivoaminen, ostosten tekeminen tai laskujen maksaminen. Nämä kaikki ovat yllättävän tärkeitä, mikäli lykkääntyvät vaikkapa viikolla eteenpäin. En huomaa niiden olemassa oloa silloin, kun ne hoituvat. Mutta kun käykin niin, että jääkaappi ammottaa tyhjyyttään – ai että!
En tiedä, mikä päässäni päättää priorisointijärjestyksestä. Ehkä olen sillä tavalla hulluhko tiedemies, että kun löydän jotain hyvin mieltä kutkuttavaa tekemistä, niin kaikki järkeviä juttuja ajavat aivosektorit sulkeutuvat?
Tällaisina aikoina järjestän kalenterista itselleni erityisiä ”teerästijuttujapäiviä” – eli varaan kalenterista ajankohdan, johon en sovi yhtäkään menoa tai kiintoisaa projektia ja kirjaan marginaaliin kaikki pikkuasiat, jotka minun pitää sinä päivänä hoitaa.
Yleensä selviän sillä, että merkkailen kalenteriini vapaa-ajan menot, työajat, työmenot sekä isot deadlinet. Kaikki loppu on luovaa aikaa, jolloin voin hoitaa juuri noita itsestään selviä pakollisuuksia tai tehdä jotain mukavaa – kuten katsella töllöä, pelailla pleikkaa, lukea kirjaa tai vaikkapa maata olkkarin, jos siltä tuntuu.
”Yleensä” – eli tilanteessa, jolloin en haali itselleni kaikkea mielenkiintoista ja aivoni ehtivät joskus jopa tylsistyä.
Ja koska itse solmuilen välillä hyvinkin hienosti aikataulujeni kanssa, niin lopuksi: haluan antaa kunnianosoituksena ajatuksellinen diplomin kaikille lapsiperheiden vanhemmille. En ymmärrä, miten te pystytte siihen kaikkeen, mihin pystytte.