Olen opiskellut englantia suomen kautta viimeksi yläasteella. Sen jälkeen olen käyttänyt sitä erillisenä kielenä katsoessani elokuvia ja lukiessani kirjoja. Englanninkielitaitoni on rakentunut pääosin käytön kautta.
Minun on vaikea suomentaa englanninkieltä. Joudun miettimään pitkään, mitä kuulemani sanat ovat suomeksi, vaikka ymmärtäisin asian englanniksi täysin. Käytän kumpaakin aina omana kielenään, ja kytkeytymisen puutos vaikeuttaa kielestä toiseen hyppäämistä. Menen tällaisissa tilanteissa aina hiukan sekaisin.
Englannin sujuva osaaminen on rikkaus, mutta joissakin tilanteissa se on valtava riesa. Juuri tällä hetkellä istun seminaarissa, jossa kaikki englanninkielinen käännetään kaikille läsnäolijoille myös suomeksi. Olen istunut täällä tunnin, ja olen jo nyt täysin uupunut.
Joudun keskittymään valtavasti, jotta pysyisin mukana siinä, mistä puhutaan. Ymmärrän molemmat kielet täysin, joten jokainen käännös katkaisee ajatusprosessini – en voi ajatella kummallakaan kielellä. Huomaan, etten jaksa keskittyä riittävästi, enkä pääse mukaan siihen, mistä puhutaan. Tarina katkeaa aina 15 sekunnin välein.
Mahtavaa. Tätä kolme päivää.